Miksi kiinteä ien implanttien ja hampaiden ympärillä on tärkeä

Kaksi eri kudosta: kiinteä ien ja liikkuva limakalvo

Kun vedät alahuulta kevyesti alas ja katsot etuhampaitasi, näet hampaiden tyvellä vaaleanpunaisen, himmeän ja kiinteän vyöhykkeen ja sen alla punaisemman, kiiltävän kudoksen, joka liikkuu huulen mukana. Ylempi vyöhyke on keratinisoitunutta kudosta: ientä, jonka pinnalla on kestävä suojakerros ja joka on kiinnittynyt tiukasti alla olevaan luuhun. Hampaissa luuhun kiinnittynyttä osaa kutsutaan kiinnittyneeksi ikeneksi. Alempi kudos on liikkuvaa limakalvoa, joka verhoaa poskia ja huulia sisältä.

Samanlainen vyöhyke voi ympäröidä myös implanttia; silloin puhutaan keratinisoituneesta limakalvosta. Hampaan menetyksen jälkeen vyöhyke voi kuitenkin kaventua, tai implantti voi tulla esiin suoraan liikkuvan limakalvon läpi. Vyöhykkeen leveys vaihtelee ihmisestä ja suun alueesta toiseen.

Mitä kapeasta vyöhykkeestä voi seurata

Liikkuva limakalvo ei kestä hankausta hyvin: harjan osuessa se voi aristaa ja vuotaa helposti verta. Silloin kohtaa tulee usein huomaamattaan harjattua harvemmin tai varovaisemmin. Kiinteän vyöhykkeen taas ajatellaan muodostavan implantin ympärille tukevamman kauluksen, joka kestää bakteereja ja hankausta paremmin. Kapean vyöhykkeen yhteydessä kuvataan usein:

• Arkuutta tai kirvelyä kyseisessä kohdassa harjatessa.
• Harja ei ylety kunnolla, ja plakkia kertyy implantin tai hampaan tyveen.
• Ikenen punoitusta ja verenvuotoa harjatessa.
• Kudoksen reunan vetäytymistä vähitellen alaspäin.

Mitä tutkimukset sanovat

Hampaiden osalta kuva on selkeämpi. Yhdysvaltain parodontologiayhdistyksen konsensusraportin mukaan erittäin hyvä plakin poisto riittää estämään hammasta tukevien kudosten menetyksen ilman tiettyä vyöhykkeen vähimmäisleveyttä; jos plakin poisto jää puutteelliseksi, vähintään 2 mm:n vyöhykettä pidetään tarpeellisena.

Implanttien osalta kuva on sekavampi. Yhdessä järjestelmällisessä katsauksessa implanttien ympärillä, joilla kiinteää ientä oli liian vähän, todettiin enemmän plakkia, tulehdusta, kudoksen vetäytymistä ja kiinnityksen menetystä. Tuoreempi katsaus ei löytänyt yhteyttä vyöhykkeen ja implantin ympäryksen mukosiitin välillä, jossa tulehdus rajoittuu pehmytkudokseen; sen sijaan vyöhykkeen puuttuminen tai alle 2 mm:n leveys oli yhteydessä yleisempään periimplantiittiin, johon liittyy luukatoa. Sama katsaus toteaa, että 2 mm:n rajaa on arvosteltu mielivaltaiseksi. Selvimmin katsaukset ovat samaa mieltä potilaiden omista kokemuksista: kun kiinteää ientä on implantin ympärillä liian vähän, harjauskipua ja epämukavuutta raportoidaan johdonmukaisesti.

Päivittäinen hoito, kun vyöhyke on kapea

Kaikki, joilla vyöhyke on kapea, eivät tarvitse siirrettä. Jos alue on tulehdukseton, harjaus ei satu ja kudoksen reuna pysyy paikallaan tarkastuksesta toiseen, usein riittää, että muokkaat omahoitoa:

• Käytä pehmeää hammasharjaa ja puhdista kohta pienin liikkein painamatta.
• Puhdista implantin tai hampaan sivupinnat hammasväliharjalla; anna hammaslääkärin valita sopiva koko.
• Jos jokin kohta sattuu harjatessa, älä jätä sitä väliin vaan puhdista se hellävaraisesti ja kerro asiasta tarkastuksessa.
• Käy säännöllisesti implanttitarkastuksissa ja ammattimaisessa puhdistuksessa.

Milloin iensiirrettä harkitaan

Siirteessä kudosta siirretään suun toisesta kohdasta levittämään kiinteää vyöhykettä. Sitä harkitaan yleensä, kun harjaus sattuu jatkuvasti niin, että omahoito kärsii, kun tulehdus uusiutuu huolellisesta hoidosta huolimatta, kun kudoksen reuna vetäytyy tarkastuksesta toiseen tai kun suunnitellun implantin kohdalla ei ole lainkaan kiinteää ientä.

Vahvin näyttö on vapaasta iensiirteestä: kitalaesta otetaan ohut pala ientä, joka ommellaan valmisteltuun kohtaan. Järjestelmällisten katsausten mukaan tämä menetelmä ja kitalaesta otettava sidekudossiirre levittävät vyöhykettä ennustettavimmin. Käytössä on myös kollageenimatriiseja, joihin ei tarvita kudosta kitalaesta: toimenpide on lyhyempi ja vähemmän kivulias, mutta kiinteää ientä saadaan yleensä vähemmän.

Toipuminen siirteen jälkeen

Kitalaen ottokohta paranee avoimen haavan tavoin itsestään umpeen; ensimmäisinä päivinä kirvely ja arkuus syödessä ovat tavallisia. Hammaslääkäri voi antaa tähän vaiheeseen ohuen levyn suojaamaan kitalakea. Siirrealueella voi olla turvotusta ja vähäistä verenvuotoa; sitä ei harjata ennen paranemista, vaan puhdistukseen käytetään yleensä suuvettä. Siirre kutistuu hieman ensimmäisten kuukausien aikana ja sulautuu vähitellen ympäristöönsä, mutta voi jäädä ympäröivää ientä hieman vaaleammaksi. Näkyvillä alueilla tästä värierosta kannattaa puhua etukäteen.

Tämä sisältö on yleistä tietoa, eikä se korvaa tutkimusta vastaanotolla.