Iensairaus ja seksuaaliterveys: mitä tutkimukset kertovat?

Tämä otsikko näyttää ensi silmäyksellä yhdistävän kaksi toisistaan riippumatonta aluetta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaistut katsaukset kuitenkin osoittavat, että pitkälle edennyttä iensairautta sairastavilla miehillä erektiohäiriöstä ilmoitetaan useammin. Aiheesta puhumisen vaikeudesta huolimatta taustalla oleva selitys on itse asiassa melko mekanistinen: molemmat tilat liittyvät verisuonten terveyteen.

Mitä tutkimuksissa havaittiin

Katsauksissa, joissa on koottu yhteen satojatuhansia ihmisiä käsittäviä havainnointitutkimuksia, todetaan, että parodontiittia sairastavat miehet ilmoittavat erektiohäiriöstä huomattavasti todennäköisemmin. Ero säilyy myös sen jälkeen, kun ikä ja tunnetut riskitekijät on otettu huomioon.

Esitetty selitys: verisuonen sisäpinta

Erektio perustuu verenvirtauksen säätelyyn peniksen verisuonissa. Tätä säätelyä hoitaa endoteelikerros, joka peittää verisuonten sisäpinnan. Pitkäkestoinen tulehdus voi heikentää tämän kerroksen toimintaa. Myös parodontiitti on elimistössä pitkäkestoisen tulehduksen lähde.

Koska peniksen verisuonet ovat ohuempia kuin sydäntä huoltavat verisuonet, endoteelin toimintahäiriön vaikutukset voivat tulla niissä näkyviin aikaisemmin. Siksi jotkut lääkärit pitävät erektiohäiriötä verisuonten terveyden varhaisena merkkinä.

Näytön rajoitukset

• Useimmat tutkimukset ovat havainnointitutkimuksia, eivätkä ne pysty kertomaan, kumpi ilmeni ensin.
• Erektiohäiriö on yleensä arvioitu henkilön itse täyttämillä kyselyillä, ei objektiivisilla menetelmillä.
• Diabetes, tupakointi, lihavuus ja vähäinen liikkuminen lisäävät kummankin tilan riskiä, joten osa yhteydestä voi johtua näistä yhteisistä taustatekijöistä.
• Joissakin tutkimuksissa on raportoitu paranemista iensairauden hoidon jälkeen, mutta tutkimukset ovat olleet pienimuotoisia eikä niiden tuloksia pidetä varmoina.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä

Erektiohäiriöstä kärsivälle viesti ei ole se, että hammaslääkärille meneminen ratkaisee ongelman. Hyödyllisempi johtopäätös on tämä: tila ei yleensä esiinny yksin, ja se voi olla taustalla olevan verisuoni- tai aineenvaihduntasairauden ensimmäinen merkki. Samoin pitkälle edennyttä iensairautta ei pitäisi käsitellä pelkästään suun ongelmana, vaan löydöksenä, jota on arvioitava osana yleistä terveydentilaa.

Molempien tilojen ehkäisemiseksi hyödylliset yhteiset toimet ovat samat: tupakoinnin lopettaminen, verensokerin pitäminen hallinnassa, säännöllinen liikkuminen ja suunhoidosta huolehtiminen.

Tämä sisältö on yleistä tietoa eikä korvaa henkilökohtaista tutkimusta. Hoitopäätökset tehdään vasta kliinisen arvion jälkeen.